lauantai 7. joulukuuta 2013

Kiakkovierasjuhlat ja rappion aikakausi

Pahimpina anarkistirabulistiaikoinani vietin itsenäisyyspäivät haaveillen, että olisin mukana kuokkavieraiden onnistuessa tunkeutumaan linnanjuhliin. Olisin kaatanut pöydät, juonut boolit ja lätkinyt siinä sivussa jotain kansanedustajaa turpaan. Katsoin olevani oikeutettu siihen. Olihan kyseessä porvarillinen, elitistinen ja kaikin tavoin alistava perinne, jonka lopettaminen tovereideni kanssa oli suorastaan moraalinen velvollisuuteni. Se, että iso osa kansasta katsoi samaan aikaan juhlaa hyvillä mielin TV:stä näkemättä asiassa mitään väärää, ei häirinnyt minua. Minä tiesin heitä paremmin.

Vaikka käsitykseni itsenäisyyspäivän vastaanotosta ei olekaan noista päivistä juurikaan muuttunut, en enää fantasioi moisista väkivallanteoista. Nähtävästi yhteiskunnassa kehitys on mennyt päinvastaiseen suuhtaan. Eilen niin sanotut kiakkovierasjuhlijat yrittivät tunkeutua Tampere-taloon,rikkoivat kauppojen ikkunoita ja pahoinpitelivät poliisejapoliisihevosia, ja niin edelleen.

Tavallista kansalaista moinen hulinointi saattaa ihmetyttää. Miksi tällaista tapahtuu Suomessa? Mikä saa ihmisen kuvittelemaan olevansa oikeutettu moiseen käytökseen? Toisaalta kehitys on ollut ennalta-arvattaa. Mitä enemmän Suomi mukailee muun läntisen maailman kehitystä, sen enemmän sieltä tuttuja ilmiötä meille rantautuu. Valitettavasti myös väkivaltaiset mellakat lienevät tulleen jäädäkseen.

Yksilökeskeinen ja hedonistinen kulttuuri niittää sitä, mitä kylvää. Kun yhteiskunnan korkein moraalinen arvo on yksilön kokema nautinto ja ainoa tunnettu moraalinen auktoriteetti on yksilö itse, väkivalta ja ilkivalta ovat ihan yhtä hyviä tapoja toteuttaa itseään kuin muutkin.

Toisaalta itsenäisyyspäivän virallinen vastaanotto ja kiakkovierasjuhlat ovat luonteeltaan melko samanlaisia juhlia. Kummatkin ovat yhteisölliseen valepukuun puettuja pienen piirin itsensänäyttämistapahtumia, joiden kustannukset koituvat tavallisen kansalaisen maksettavaksi. Onkin melko irvokasta, että itenäisyyspäivä, jonka pitäisi olla yhteisöllinen juhla, on muuttunut tällaisten narsistisen ilveilyn näyttämöksi.

Itsenäisyysvastaanoton keskeisimpiä vieraita ovat vallanpitäjät ja heidän seuralaisensa. Päättäjät juhlivat siis näennäisesti kansan mandaatilla, sillä kansa on antanut heille luottamuksena äänestämällä heitä. Toisaalta mandaatti ei ole kovin vahvalla perustalla jos se on sidottu petettyihin vaalilupauksiinvalheisiin ja korruptioon. Vaalien jälkeen päättäjät alkavat yleensä noudattaa kiakkovieraiden logiikkaa, jonka mukaan heidän ei tarvitse välittää kansan enemmistön tahdosta, sillä he tietävät paremmin. Koska hedonistinen aikamme kaihtaa rasittavaa älyllisyyttä, toimintaa ei tarvitse perustella järjellä tai faktoilla, vaan pelkästään omaan viiteryhmään vetoavilla iskulauseilla, jotka rytmittävät jääkiekkomailalla ja menoleikkurilla viattomien sohimista.

Samaan aikaan kun itsesäkorostajat keikaroivat huomion keskipisteenä iltapuvuissaan ja juti-naamareissaan, tärkeät asiat unohtuvat. Tampere-talon toisella puolella ollut rauhanomainen Kyllä Itsenäisyydelle- kansanliikkeen mielenosoitus ja Veikko Hurstin köyhien linnanjuhlat jäivät vaille minkäänlaista mediahuomiota. Poliittiselle ilmapiirillemme ei ole hyväksi, että luodaan vaikutelma, jonka mukaan Suomessa ei ole vakavastiotettavaa ja rakentavaa vastavoimaa vallitsevalle järjestykselle.

Ei ihme, että tavallinen kansalainen kokee olevansa ahtaalla, kun maatamme tuhotaan mielivaltaisesti sekä ylhäältä että alhaaltakäsin. Rauhaa ja demokratiaa haluavan on yhä vaikeampi pitää päänsä kylmänä. Syytä kuitenkin olisi, sillä rauhaa ja demokratiaa voi rakentaa ja ylläpitää vain rauhanomaisin ja demokraattisin keinoin.