perjantai 27. maaliskuuta 2015

O. Rehn ja puolueiden epätasapuolinen kohtelu

Arvon Olli Rehn
Marssitte vajaa viikko sitten protestina ulos Helsingin yliopiston puoluejohtajien EU-tentistä. Mielestänne teitä ja puoluettanne oli kohdeltu epätasapuolisesti, kun järjestäjät eivät olleet saaneet paneelin aikataulua sopimaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän aikatauluun ettekä te saanut tuurata häntä, koska ette ole puolueenne puheenjohtaja. Mikäli tämä on teistä epätasapuolista kohtelua, teitä saattaa järkyttää se, mitä aion kertoa teille eduskunnan ulkopuolisten puolueiden arjesta.
Ensinnäkin tentti, josta marssitte ulos, ei ollut nimensä mukaisesti ”Puoluejohtajien suuri Eurooppa-keskustelu”. Se oli oikeastaan hyvin pieni. Suomessa on kahdeksan puoluetta, jotka eivät saaneet kansanedustajia viime eduskuntavaaleissa eivätkä tämän takia saaneet kutsua tähän tai juuri muihinkaan median noteeraamiin vaalipaneeleihin.
Epätasapuolisen kohtelun syy on siis huono menestys edellisissä vaaleissa, joissa niitä myös kohdeltiin epätasapuolisesti edelliseen vaalimenestykseen vedoten. Mitä luulette: onko tällaisella epätasapuolisella kohtelulla vaikutusta puolueiden menetykseen?

Syrjivä media
Mediassa näiden puolueiden olemassaolo pääsääntöisesti jätetään huomiotta. Silloinkin, kun tästä linjasta poiketaan, niistä käytetään termiä ”pienpuolue”, joka sisältää oletuksen, että pienuus olisi niiden pysyvä ominaisuus eikä niitä siksi tarvitse ottaa vakavasti. Tätä periaatetta noudatetaan myös vaaleja edeltävässä uutisoinnissa siitä huolimatta, että yksikään puolue ei ole saanut vielä yhtään ääntä.
Puolueiden jaoittelu koon mukaan on harvoin perusteltua, mutta mikäli näin haluttaisiin tehdä, tarjolla olisi muitakin vaihtoja kuin edellisten vaalien voimasuhteet. Esimerkiksi nykyisten vaalien ehdokasmäärät tarjoavat mielenkiintoisen näkökulman. Edustamallani ”pienpuolueella”, Itsenäisyyspuolueella, on ehdokkaita kaikista manner-Suomen vaalipiireistä yhteensä 151 –­ maan seitsemänneksi eniten –, minkä vuoksi se jättää taakseen esimerkiksi hallituspuolue RKP:n 104:n ehdokkaan määrän.
Silti emme ole mediassa tasapuolisesti tai edes seitsemänneksi eniten äänessä oleva puolue.

Yleisradio osana rakenteellista korruptiota
Kaupalliselta medialta tätä saattaa odottaakin, sillä niiden tarkoitus on tuottaa osakkeenomistajilleen rahallista hyötyä. Sen sijaan verovaroin rahoitettavan Yleisradion tulisi toimia näiden vastapainona kansanvallan airuena. Se, ettei tämä toteudu, on erityisen tuomittavaa ja tekee Yleisradiosta osan maamme sisäänrakennettua harvainvaltaa.
Yleisradiolla on lailla säädetty erityisvastuu kohdella puolueita ”tasapuolisesti ja yhdenmukaisia periaatteita noudattaen” (Puoluelaki 10 § 2. momentti). Silti Yleisradio rikkoo tätä vaatimusta vaaleista toiseen muun muassa jakamalla eduskuntapuolueet ja eduskunnan ulkopuoliset puolueet eri tv-tentteihin ja tarjoamalla jälkimmäisille edellisiin nähden täysin minimaalisesti televisionäkyvyyttä.
Tätä pohdittaessa kannattaa huomioida, että puolueet, joita Yleisradio suosii vuodesta toiseen, ovat samoja eduskuntapuolueita, jotka päättävät viime kädessä niin omista puoluetuistaan kuin Yleisradion rahoituksestakin. Kansalla ei ole asiaan mitään sanottavaa.

Poliittisin perustein myönnetyt tuet
Puoluetuet ovat puolueellisen median jälkeen maamme merkittävin puolueiden epätasapuolisuutta luova tekijä. Valtioneuvosto myöntää puolueille vuosittain runsaat 30 miljoonaa euroa avustusta. Tukea ei kuitenkaan jaeta puolueiden kesken tasan eikä kannatuksen, vaan edellisissä vaaleissa saavutettujen kansanedustajapaikkojen mukaan. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet on rajattu kokonaan tuen ulkopuolelle.

Mitään järkiperustetta tälle ETYJ:inkin huomautuksen saaneelle epäkohdalle ei ole. Jäljelle jäävät siis vain poliittiset perusteet. Puoluetuet pitävät eduskunnan pienimpien puolueiden ja sen ulkopuolisten puolueiden välisen kaulan sopivan suurena.
Toinen vielä selkeämmin poliittisin perustein myönnetty valtapuolueiden asemaa pönkittävä tuki ovat poliittisten nuorisojärjestöjen tuet. Tuen määrään vaikuttavat järjestön toiminnan määrä, sen laatu sekä ajankohtaisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Poliitikkojen ilman yhtään objektiivista mittaria tekemä päätös poliittisten nuorisojärjestöjen tuista ei voi olla kuin poliittinen.
Nopeasti kasvaneen puolueen nuorisojärjestönä Perussuomalaiset nuoret ovat asettaneet nuorisojärjestöjen tuet kiusalliseen valoon. Tyytymättöminä saamansa tuen määrään PS-nuoret veivät asian oikeuteen ja voittivat. Silti seuraava tukipäätös jatkoi samaa linjaa, ja se tullaan myös viemään oikeuteen. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, muuttuuko suuntaus, jos Perussuomalaiset pääsevät seuraavaan hallitukseen.
PS-nuorten alhaista tukea on perusteltu muun muassa vähäisellä ja kehittymättömällä toiminnalla. Toiminnan lisäämiseen ja kehittämiseen tarvitsisi kuitenkin rahaa. Eipä ihme, että eduskunnan ulkopuolisten puolueiden nuorisojärjestöistä vain Piraattinuoret ja Kommunistinen Nuorisoliitto saavat opetus- ja kulttuuriministeriön tukea. Määrät (KomNL 4500 euroa ja Pinu 11 600 euroa) ovat kuitenkin täysin olemattomia suhteessa esimerkiksi keskustanuorten saamaan 662 000 euroon (sekä Keskustan opiskelijaliiton 57 900 euroon) verrattuna. Eikä niihinkään oltaisi välttämättä päästy ilman Piraattipuolueen poikkeuksellisen vahvaa kansainvälistä verkostoa ja nuorta jäsenkuntaa sekä SKP:n pitkää historiallista perintöä. Myöskään jälkimmäisen ja Vasemmistoliiton yhteinen menneisyys SDKL:n kautta ei liene täysin merkityksetön.
Poliittisten nuorisojärjestöjen tukijärjestelmä luo puolueiden kannatukseen itseään toteuttavan kierteen, jonka avulla vanhat puolueet kaappaavat nuoret mukaan toimintaansa. Tämä toteutetaan Veikkauksen varoilla, joiden tarkoitus olisi tukea maamme hyvinvointia.
Maassamme on myös kasapäin erilaisia apurahoja ja kulttuuritukia, joiden myöntämisperusteet ovat kirjavat. Olennaista on, että näistä päättävät ministerit ja työryhmät, jotka koostuvat poliittisten puolueiden jäsenistä. Paavo Arhinmäki voi väittää, ettei kulttuuritukia myönnetä järjestelmässämme poliittisin perustein. Minä sen sijaan uskon, että poliitikkokin on ihminen ja alttiimpi myöntämään esimerkiksi apurahaa ennemmin oman viiteryhmänsä taiteilijalle kuin jollekulle toiselle.

Tuolileikkejä vai demokratiaa?
Olli Rehn, te sanotte, että mielestänne on tärkeää toimia reilujen pelisääntöjen varassa. Pelkäänpä, että te ette tiedä – tai ette halua tietää – edellä kuvaamani kaltaisesta poliittisesta syrjinnästä mitään. Oma puolueenne, Keskusta, kun ei jää siinä ainakaan häviäjien puolelle.
Politiikassa on kyse yhteisistä asioista, ei ihmisistä. Järjestelmämme on kuitenkin rakennettu pitämään politiikka eduskunnan ulkopuolella, jotta sen sisällä voidaan leikkiä tuolileikkejä ja arvuutella, kuka on seuraava pääministeri, ja tulisiko noudattaa ennemmin hänen vai vielä istuvan pääministerin aikataulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti