lauantai 25. huhtikuuta 2015

Blogini on muuttanut

En päivitä enää tätä blogia, vaan kaikki kirjoitukseni ilmestyvät jatkossa osoitteessa www.stefanholm.fi

perjantai 27. maaliskuuta 2015

O. Rehn ja puolueiden epätasapuolinen kohtelu

Arvon Olli Rehn
Marssitte vajaa viikko sitten protestina ulos Helsingin yliopiston puoluejohtajien EU-tentistä. Mielestänne teitä ja puoluettanne oli kohdeltu epätasapuolisesti, kun järjestäjät eivät olleet saaneet paneelin aikataulua sopimaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän aikatauluun ettekä te saanut tuurata häntä, koska ette ole puolueenne puheenjohtaja. Mikäli tämä on teistä epätasapuolista kohtelua, teitä saattaa järkyttää se, mitä aion kertoa teille eduskunnan ulkopuolisten puolueiden arjesta.
Ensinnäkin tentti, josta marssitte ulos, ei ollut nimensä mukaisesti ”Puoluejohtajien suuri Eurooppa-keskustelu”. Se oli oikeastaan hyvin pieni. Suomessa on kahdeksan puoluetta, jotka eivät saaneet kansanedustajia viime eduskuntavaaleissa eivätkä tämän takia saaneet kutsua tähän tai juuri muihinkaan median noteeraamiin vaalipaneeleihin.
Epätasapuolisen kohtelun syy on siis huono menestys edellisissä vaaleissa, joissa niitä myös kohdeltiin epätasapuolisesti edelliseen vaalimenestykseen vedoten. Mitä luulette: onko tällaisella epätasapuolisella kohtelulla vaikutusta puolueiden menetykseen?

Syrjivä media
Mediassa näiden puolueiden olemassaolo pääsääntöisesti jätetään huomiotta. Silloinkin, kun tästä linjasta poiketaan, niistä käytetään termiä ”pienpuolue”, joka sisältää oletuksen, että pienuus olisi niiden pysyvä ominaisuus eikä niitä siksi tarvitse ottaa vakavasti. Tätä periaatetta noudatetaan myös vaaleja edeltävässä uutisoinnissa siitä huolimatta, että yksikään puolue ei ole saanut vielä yhtään ääntä.
Puolueiden jaoittelu koon mukaan on harvoin perusteltua, mutta mikäli näin haluttaisiin tehdä, tarjolla olisi muitakin vaihtoja kuin edellisten vaalien voimasuhteet. Esimerkiksi nykyisten vaalien ehdokasmäärät tarjoavat mielenkiintoisen näkökulman. Edustamallani ”pienpuolueella”, Itsenäisyyspuolueella, on ehdokkaita kaikista manner-Suomen vaalipiireistä yhteensä 151 –­ maan seitsemänneksi eniten –, minkä vuoksi se jättää taakseen esimerkiksi hallituspuolue RKP:n 104:n ehdokkaan määrän.
Silti emme ole mediassa tasapuolisesti tai edes seitsemänneksi eniten äänessä oleva puolue.

Yleisradio osana rakenteellista korruptiota
Kaupalliselta medialta tätä saattaa odottaakin, sillä niiden tarkoitus on tuottaa osakkeenomistajilleen rahallista hyötyä. Sen sijaan verovaroin rahoitettavan Yleisradion tulisi toimia näiden vastapainona kansanvallan airuena. Se, ettei tämä toteudu, on erityisen tuomittavaa ja tekee Yleisradiosta osan maamme sisäänrakennettua harvainvaltaa.
Yleisradiolla on lailla säädetty erityisvastuu kohdella puolueita ”tasapuolisesti ja yhdenmukaisia periaatteita noudattaen” (Puoluelaki 10 § 2. momentti). Silti Yleisradio rikkoo tätä vaatimusta vaaleista toiseen muun muassa jakamalla eduskuntapuolueet ja eduskunnan ulkopuoliset puolueet eri tv-tentteihin ja tarjoamalla jälkimmäisille edellisiin nähden täysin minimaalisesti televisionäkyvyyttä.
Tätä pohdittaessa kannattaa huomioida, että puolueet, joita Yleisradio suosii vuodesta toiseen, ovat samoja eduskuntapuolueita, jotka päättävät viime kädessä niin omista puoluetuistaan kuin Yleisradion rahoituksestakin. Kansalla ei ole asiaan mitään sanottavaa.

Poliittisin perustein myönnetyt tuet
Puoluetuet ovat puolueellisen median jälkeen maamme merkittävin puolueiden epätasapuolisuutta luova tekijä. Valtioneuvosto myöntää puolueille vuosittain runsaat 30 miljoonaa euroa avustusta. Tukea ei kuitenkaan jaeta puolueiden kesken tasan eikä kannatuksen, vaan edellisissä vaaleissa saavutettujen kansanedustajapaikkojen mukaan. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet on rajattu kokonaan tuen ulkopuolelle.

Mitään järkiperustetta tälle ETYJ:inkin huomautuksen saaneelle epäkohdalle ei ole. Jäljelle jäävät siis vain poliittiset perusteet. Puoluetuet pitävät eduskunnan pienimpien puolueiden ja sen ulkopuolisten puolueiden välisen kaulan sopivan suurena.
Toinen vielä selkeämmin poliittisin perustein myönnetty valtapuolueiden asemaa pönkittävä tuki ovat poliittisten nuorisojärjestöjen tuet. Tuen määrään vaikuttavat järjestön toiminnan määrä, sen laatu sekä ajankohtaisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Poliitikkojen ilman yhtään objektiivista mittaria tekemä päätös poliittisten nuorisojärjestöjen tuista ei voi olla kuin poliittinen.
Nopeasti kasvaneen puolueen nuorisojärjestönä Perussuomalaiset nuoret ovat asettaneet nuorisojärjestöjen tuet kiusalliseen valoon. Tyytymättöminä saamansa tuen määrään PS-nuoret veivät asian oikeuteen ja voittivat. Silti seuraava tukipäätös jatkoi samaa linjaa, ja se tullaan myös viemään oikeuteen. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, muuttuuko suuntaus, jos Perussuomalaiset pääsevät seuraavaan hallitukseen.
PS-nuorten alhaista tukea on perusteltu muun muassa vähäisellä ja kehittymättömällä toiminnalla. Toiminnan lisäämiseen ja kehittämiseen tarvitsisi kuitenkin rahaa. Eipä ihme, että eduskunnan ulkopuolisten puolueiden nuorisojärjestöistä vain Piraattinuoret ja Kommunistinen Nuorisoliitto saavat opetus- ja kulttuuriministeriön tukea. Määrät (KomNL 4500 euroa ja Pinu 11 600 euroa) ovat kuitenkin täysin olemattomia suhteessa esimerkiksi keskustanuorten saamaan 662 000 euroon (sekä Keskustan opiskelijaliiton 57 900 euroon) verrattuna. Eikä niihinkään oltaisi välttämättä päästy ilman Piraattipuolueen poikkeuksellisen vahvaa kansainvälistä verkostoa ja nuorta jäsenkuntaa sekä SKP:n pitkää historiallista perintöä. Myöskään jälkimmäisen ja Vasemmistoliiton yhteinen menneisyys SDKL:n kautta ei liene täysin merkityksetön.
Poliittisten nuorisojärjestöjen tukijärjestelmä luo puolueiden kannatukseen itseään toteuttavan kierteen, jonka avulla vanhat puolueet kaappaavat nuoret mukaan toimintaansa. Tämä toteutetaan Veikkauksen varoilla, joiden tarkoitus olisi tukea maamme hyvinvointia.
Maassamme on myös kasapäin erilaisia apurahoja ja kulttuuritukia, joiden myöntämisperusteet ovat kirjavat. Olennaista on, että näistä päättävät ministerit ja työryhmät, jotka koostuvat poliittisten puolueiden jäsenistä. Paavo Arhinmäki voi väittää, ettei kulttuuritukia myönnetä järjestelmässämme poliittisin perustein. Minä sen sijaan uskon, että poliitikkokin on ihminen ja alttiimpi myöntämään esimerkiksi apurahaa ennemmin oman viiteryhmänsä taiteilijalle kuin jollekulle toiselle.

Tuolileikkejä vai demokratiaa?
Olli Rehn, te sanotte, että mielestänne on tärkeää toimia reilujen pelisääntöjen varassa. Pelkäänpä, että te ette tiedä – tai ette halua tietää – edellä kuvaamani kaltaisesta poliittisesta syrjinnästä mitään. Oma puolueenne, Keskusta, kun ei jää siinä ainakaan häviäjien puolelle.
Politiikassa on kyse yhteisistä asioista, ei ihmisistä. Järjestelmämme on kuitenkin rakennettu pitämään politiikka eduskunnan ulkopuolella, jotta sen sisällä voidaan leikkiä tuolileikkejä ja arvuutella, kuka on seuraava pääministeri, ja tulisiko noudattaa ennemmin hänen vai vielä istuvan pääministerin aikataulua.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

PS-Nuorten uskottavuus

”Suomessa on nyt yksi poliittinen nuorisojärjestö, joka ajaa itsenäisyyden palauttamista maallemme”, hehkuttaa Facebook-seinällään Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen. Tämä ei ole totta. Suomessa on ollut jo vuoden 2012 syksystä maamme itsenäisyyden palauttamista kannattava nuorisojärjestö nimeltään Itsenäisyysnuoret.

PS-nuoret julkistivat suunnanmuutoksensa EU-kriittisyydestä EU-vastaisuuteen tempauksella, jossa he polttivat EU:n lipun. Tai ainakin soihtua, jonka pohjalla lipun kerrottiin olevan. Lippua ei tuikattu avoimesti tuleen, koska PS-nuoret haluavat ”tehdä asiapolitiikkaa” eivätkä ”aiheuttaa levottomuutta”. Järjestö pyrki tempauksellaan siis häpäisemään lipun kunnioittaen sitä. Kuulostaa yhtä ristiriitaiselta kuin järjestön emopuolueen EU-kannanotot.

Vakavasti ottaen: PS-nuorten tuore Eurooppa-poliittinen ohjelma on melko hyvä. Se tuo esiin EU:n ja eurovaluutan aiheuttamat ongelmat demokratialle, kansojen itsemääräämisoikeudelle ja pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle. Ohjelman sisältö aiheuttaa kuitenkin PS-nuorille vakavan uskottavuusongelman.

Vaikka PS-Nuoret onkin näennäisesti itsenäinen järjestönsä, se on silti Perussuomalaiset rp:n nuorisojärjestö ja sille alisteinen. Tästä käyköön aihetodisteeksi esimerkiksi järjestön viimekuisen islam-aiheisen piirustuskilpailun peruuttaminen puoluejohdonhuomautettua asiasta. Jälleen hiukan ristiriitaisesti, järjestö kieltäytyi kommentoimasta sanallakaan sananvapauden ja avoimuuden puolesta järjestämänsä kilpailun äkillistä perumista.

Jos pelkkä piirustuskilpailu tuottaa ongelmia, miten nuorisojärjestö aikoo uskottavasti vetää emopuolueensa kanssa eri linjaa niinkin isoista kysymyksistä kuin EU, euro tai vapaakauppasopimus TTIP? PS-Nuorten mielestä vapaakauppasopimuksten tulee tapahtua ”kansallisvaltioiden edellytyksin” kun taas Perussuomalaiset-puolueen mielestä EU:n ja USA:n välinen vapaakauppasopimus on ”luonnollisesti parempi tehdäEU-tasolla”.

Kaikissa edellämainituissa nuorisojärjestön ja emopuolueen kannat ovat jotakuinkin päinvastaiset. Mikäli PS-nuoret aikoo oikeasti edistää Eurooppa-poliittisessa ohjelmassaan esittämiään kantoja, herää kysymys, mitä puoluetta PS-nuoret kehottaa äänestämään ensi vaaleissa?

tiistai 6. tammikuuta 2015

Tukea vaalityöhön


Hyvät lukijani,

kuten osa teistä varmaan tietääkin, allekirjoittanut on mitä todennäköisimmin ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Koska tulin hiljattain valituksi Itsenäisyyspuolueen Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi, asetun ehdolle Uudenmaan vaalipiiriin, vaikka asunkin Helsingissä.

Valitettavasti en kuitenkaan kylve rahassa eikä puolueeni nauti rakenteellisesta korruptiosta, jota myöskin puoluetuiksi kutsutaan. Menestyäkseni vaaleissa, tarvitsen siis taakseni ihmisiä, jotka ovat valmiit uhraamaan pyyteettömästi aikaansa ja vaivaansa vaalityöni hyväksi.

Pyydän siis mitä nöyrimmin Sinua, arvon lukija, joka jaat kanssani edes yhden tavoitteen, apujoukkoihini tulevassa koitoksessa. Korostan, että en pyydä tekemään työtä itseni enkä edes puolueeni, vaan yhteisten tavoitteittemme, eli meidän kaikkien puolesta.

Tavoitteet

Minulle tärkein päämäärä politiikassa on rakentaa aidosti kansanvaltainen Suomi, jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä puutetta. Mielestäni tästä tavoitteesta ollaan kaukana ja etäännytään kiihtyvään tahtiin.

·         Suora kansanvalta
Kansanvalta on kokonainen vasta, kun kansa voi päättää halutessaan mistä tahansa asiasta suoralla kansanäänestyksellä. Suomessa on otettava käyttöön Sveitsin mallinen suora demokratia.

·         Erotaan EU:sta
Kansanvaltaan liittyy myös erottamattomasti kansallinen itsemääräämisoikeus. Kansa voi pitää korkeinta valtaa omassa maassaan vain jos sen asioista päätetään maan rajojen sisällä. Euroopan Unionissa päätöksentekoa viedään jatkuvasti kauemmas sen kohteesta, kansalaisesta.

·         Yksilöiden loukkaamaton sananvapaus ja yksityisyydensuoja
Avoin päätöksenteko on mahdollista vain avoimen keskustelun kautta. Mikään mielipide ei voi eikä saa olla rikos. Oli asia mikä hyvänsä, totuus ei pelkää tarkastelua.

Kansalaisten vakoilua ei tule sallia sen enempää kotimaisten kuin ulkomaistenkaan toimijoiden taholta. Yksityisyydensuoja ja vapaus kulkevat käsi kädessä. Kansaa, jolla ei ole yksityisyyttä, on helpompi kontrolloida.

·         Hyvinvointivaltion uudelleenrakentaminen
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on paras järjestelmä, mitä ihmiskunta on koskaan luonut. Sen alasajo on ollut tietoinen valinta - ei välttämättömyys. Hyvinvointivaltiota ei voi turvata tuhoamalla sitä. Uskottelut leikkaus- ja kurituspolitiikan välttämättömyydestä ovat luoneet itseään toteuttavan kierteen, joka on katkaistava.

Muun muassa näiden asioiden ajamiseen tarvitsen Sinun apuasi.

Tullakseen mukaan vaalityöhön, ei tarvitse olla aiempaa kokemusta tai minkään alan osaaja. Pelkkä halu kantaa kortensa kekoon riittää. Tarvitsen taustajoukkoihini niin jalka- kuin aivotyöläisiäkin. Ensimmäiset ovat ihmisiä, jotka ovat halukkaita kiertämään turuilla ja toreilla, sekä jakamaan mainoksia postilaatikoihin. Jälkimmäiset taas voivat olla ideoijia, koodaajia tai sosiaalisen median taitajia.

Myös lahjoitukset juuri avaamalleni vaalitilille ovat tervetulleita. Tilinumero löytyy tekstin lopusta.

Kuten sanottu, en ole rahamies enkä näin ollen voi maksaa työstä palkkaa. Jokaiselle avustaneelle on kuitenkin luvassa vähintään kiitollisuutta, kutsu vaalivalvojaisiin ja kortti ensi jouluna – parhaimmassa tapauksessa Eduskunnan leimalla.


Stefan Holm
Itsenäisyyspuolue Uudenmaan piiri ry.
puheenjohtaja
stefan.holm8@gmail.com
050 494 6711

Vaalitili:

IBAN: FI36 3939 0051 8307 50
BIC: SBANFIHH

perjantai 15. elokuuta 2014

Kuluttajapatriotismi kunniaan

Kokoomus-puolueen virallinen nimi on Kansallinen Kokoomus. Useimpien nykykokoomuksen ulostulojen ja edesottamusten perusteella sen kannattaisi harkita nimeä Ylikansallinen Kokoomus ja vaihtaa värimaailmaa sinivalkoisesta joksikin muuksi. Viimeisimpänä esimerkkinä kansanedustaja Elina Lepomäen kirjoitus ”Suosi suomalaista” vie ojasta allikkoon.

Kirjoituksessaan Lepomäki argumentoi, että vastoin yleistä uskomusta, kotimaisten tuotteiden suosiminen kaupan hyllyllä on haitallista Suomelle. Hänen mukaansa kotimaisten tuotteiden suosiminen ”vääristää markkinoita”, nostaa hintoja ja alentaa tuotteiden laatua.

Lepomäki samastaa kotimaisten tuotteiden suosimisen protektionismiin ja puhuukin näistä iloisesti sekaisin. Näillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä keskenään. Protektionismi on kotimaisten tuotteiden suosimista valtiovallan toimesta esimerkiksi suojatulleilla ja verotuksella, kun taas yksittäisen kuluttajan kotimaisten tuotteiden suosiminen on vapailla markkiinoilla tapahtuva kulutusvalinta.

Lepomäen kaltaiset markkinaliberaalit syyllistyvät usein eräänlaiseen markkinoiden mystifiointiin. Tässä ajattelussa markkinat eivät olekaan enää ihmisten toiminnan mukaan määräytyvää vaihdantaa, vaan jonkinlainen yliaisitillinen voima tai moraalijärjestelmä, joka ohjaa ihmisten toimintaa. Tällöin ihmisten on mahdollista toimia ”väärin” markkinoita kohtaan, joka sitten rankaisee korkealla hintapreemiolla ja huonolla laadulla. Näin ollen ostopäätöksillä ei voi tehdä arvovalintoja, koska markkinat ovat arvo sinänsä.

Hintalaatu-suhde

Lepomäen kirjoituksen ydin nojaa hintalaatu-suhteeseen. Kotimaisen suosimisessa on riski, että tuotteen suomalaisuus saa ”ylipainon” suhteessa hintaan ja laatuun, mikä johtaa ensimmäisen nousuun ja jälkimmäisen laskuun.

Lepomäen ajattelu on yksinkertaistettua ja ristiriitaista. Siinä missä markkinoiden toiminta näytetään toisaalla mekaanisena ja ennustettavana, toisaalla jätetään sattumalle sijaa. Esimerkiksi yritykset saattavat hänen mukaansa ”unohtaa maan rajojen ulkopuolelle ulottuvat kasvuhaaveensa”, koska saavat tuotteensa myytyä kotimaassa ”ylihintaan”. Tässä ei ole kuitenkaan järkeä. Yritykset pyrkivät toiminnallaan mahdollisimman suureen voittoon, joten ei ole mitään syytä olettaa, että ne lopettaisivat kasvun siksi, että jossain toimiminen on liian helppoa.

Mitä tulee nousevaan hintaan ja laskevaan laatuun, Lepomäki ajattelee ilmesesti, että jos yritys ei joudu kilpailemaan ulkomaisten yritysten kanssa, se ei joudu kilpailemaan ollenkaan. Oikeassa elämässä kuitenkin maiden sisältä löytyy yleensä useampi kuin yksi kunkin hyödykkeen tai palvelun tuottaja. Näin ollen kotimaan sisälläkin esiintyy kilpailua, joka heijastuu tuotteiden hintaan ja laatuun.

Omavaraisuus

Lepomäki argumentoi myös, ettei protektionismi ole hyväksi myöskään ruokaomavaraisuuden turvaamiseksi. Aiemmin puolustin kotimaista suosivia kuluttajavalintoja, mutta nyt puolustan protektinismia. Lepomäen mukaan Suomessa tulee keskittyä sellaiseen tuotantoon, josta ollaan valmiita maksamaan Suomen ulkopuolella, koska ”siitä pitävät parhaiten avoimet ja vapaat markkinat huolen”. Jälleen markkinat näyttävät ylimaallisen voimansa. Argumentti on sinänsä hyvä, mutta entä jos ja kun tulee maailmantilanne, jossa vapaat markkinat eivät enää pidä huolta? Nyt tästä on saatu jo esimakua EU:n ja Venäjän molemminpuolisten pakotteiden muodossa.

Epävarmat ajat Lepomäki kuittaa toteamalla, että lyhyellä tähtäimellä varmuusvarastot ovat tehokkaampi tapa varautua, kuin omavaraisuuteen tähtäävän tuotannon tukeminen. Varmuusvarastot ovatkin tärkeitä esimerkiksi katovuosien varalle, mutta vain lyhyellä tähtäimellä, kuten Lepomäki itsekin toteaa. Ilman omaa tuotantoa, suurinkin varasto tyhjenee aikanaan. Ei ole tervettä elää vain säästöjen varassa, joita sivumennen sanottuna, Kokoomushallitus on ajanut alas.

Ruoka- ja energiaomavaraisuus liittyvät olennaisesti itsenäisyyteen. Harvapa haluaisi, että Suomi olisi kokonaan esimerkiksi venäläisen tuontienergian tai elintarvikkeiden varassa. Historia on osoittanut, että myös muut maat kuin Venäjä, voivat heittäytyä hankaliksi. Tämän takia Suomen ei kannata olla muista maista riippuvainen enempää, kuin on välttämätöntä. 

perjantai 8. elokuuta 2014

Irti sodan uhasta

Joskus ihminen ottaisi mielummin vastaan väärässä olemisen häpeän, kuin näkisi ennustamansa pahimman skenaarion tapahtuvan. Juuri näin ajattelee moni vuosia EU:ta vastustanut kansalainen. Kaikki uhkakuvat, joita EU:n vastustajat ovat maalailleet, ovat toteutumassa mitä raskaimmalla tavalla.

Ensin tuli Eurokriisi. Sitten Ukrainan kriisi, jota seurasi Ukrainan sisällis-sota. Nyt meneillään on suurvaltojen taloussota. Mikäli pahimmat pelot toteutuvat, edessä sattaa olla suurvaltojen täysimittainen sota. Luoja meitä siltä varjelkoon.

Jokainen ymmärtää, että ilman Euroa ei olisi eurokriisiä. Harvempi ymmärtää, että ilman EU:ta ei välttämättä olisi Ukrainankaan kriisiä, eikä yllämainittua kauhuskenaariota. Tilanne Euroopassa on hyvin samankaltainen kuin ennen toisen maailmansodan syttymistä. Tuolloin totalitaarisiin ja imperialistisiin ideologioihin nojaavat Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto pyrkivät laajentumaan alueellisesti kohti toisiaan. Seuraukset ovat tunnetut.

Suoran analogian vetäminen EU:n ja Natsi-Saksan, sekä Neuvostoliiton ja Venäjän välillä olisi toki kohtuutonta, mutta yhtätläisyyksiäkin on. Kummankin järjestelmissä tunnustetaan olevan ”demokratiavaje”. Venäjän kohdalla imperialismin käsitettä ei tarvinne useimmille avata. Mutta vaikka EU:n kohdalla toimintavat ovat pehmeämpiä, vähintäänkin kulttuuri-imperialismiksi määriteltäviä hegemoniapyrkimyksiä ilmenee. Vai mitä muuten ovat jatkuvat toiveet muiden maiden - esimerkiksi Venäjän -  ”eurooppalaistumisesta” tai ”länsimaistumisesta”?

Suomi, joka muuten olisi tilanteeseen täysin osaton, joutuu EU-maana konfliktin eturintamaan. Molemminpuoliset talouspakotteet uhkaavat jo nyt tuhansia työpaikkoja, eikä loppua näy. Vuosikausia jatkuneet harhaväitteet, joiden mukaan EU-jäsenyys on välttämätön Suomen ulkomaankaupallenäyttäytyvätkin nyt melko ironisina. Ilman EU:ta Suomi voisi nauttia sekä Euroopan sisämarkkinoista, että Venäjän viennistä. Puhumattakaan siitä, ettei tarvitsisi miettiä, minkä maan alueilla ylihuomenna Norjaan toimitettavat USA:laiset raskaat panssarivaunut käyvät taistelunsa.

Sodan ei välttämättä tarvitse syttyä Suomen maaperällä, jotta suomalaista verta jouduttaisiin vuodattamaan. Joidenkin tulkintojen mukaan jo Lissabonin sopimus velvoittaa toisten EU-maiden sotilaalliseen tukemiseen. Nyt tätä käytetään Suomen NATO-jäsenyyden perusteluna. Herää kuitenkin kysymys, mihin NATO-jäsenyyttä tarvitaan, jos jo EU tuo turvatakuut? Tulkinnanvaraiset sopimukset ovat kuitenkin siitä katalia, että loppupeleissä niiden tulkinnasta voivat päättää suuret jäsenmaat omaksi edukseen. Myöskään NATO ei takaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle liittolaiselleen kuin”tarpeellisiksi katsomiaan keinoja”. Siitä, mitä tämä tositilanteessa tarkoittaa, ei ole takuita.

Siitä kuka lopulta on tähän kaikkeen syyllinen, voidaan käydä akateemista väittelyä loputtomiin. Se ei kuitenkaan muuta esimerkiksi Suomen tilannetta mitenkään. Suomi voi loppupeleissä vaikuttaa vain omaan tilanteeseensa, ja toivoisinkin oman maan kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden olevan tällä hetkellä päättäjiemme ensisijainen huolenaihe.